Valikko
Lea-palkinto
Etusivu
Palvelun kuvaus
Hakukone
Dramaturgipalvelu
Uutuudet
Kirjailijaluettelo
Näytelmäluettelo
Käännösluettelo
Uutisarkisto
Tilaa uutiskirje ja RSS
Lea-palkinto
Kirjailijoille
Teattereille
Ohjaajille
Kouluille
Esitysoikeudet
Rekisteröidy palveluun
Teatteripaidat
Yhteystiedot
Lea-palkinto
Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on jakanut näytelmäkirjailijoille suunnattua Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien. Palkinto myönnetään tekstin, ei esityksen perusteella näytelmäkirjailijalle vuoden parhaasta näytelmäteoksesta.
Vuoden 2010 Lea-kilpailukutsu
Vuoden 2010 Leapalkinnon ehdokkaiksi voivat asettua kaikki 1.12.2009–30.11.2010 välisenä aikana maassamme kantaesitettävät kotimaiset näytelmät, jotka ovat saaneet ensi-iltansa suomalaisessa ammattiteatterissa suomen, ruotsin tai saamen kielellä. Mikäli kyseessä on dramatisointi, teos voidaan hyväksyä ehdokkaaksi jos alkuperäisteoksen tekijä on kirjoittanut itse teoksensa näytelmäksi tai ollut kirjoittavana osapuolena mukana teoksen dramatisoinnissa.
Vuoden 2010 Lea-palkinto on tarkoitus jakaa alkuvuonna 2011 järjestettävässä Thalia-gaalassa. Palkinnon arvo on 5 000 euroa. Palkintoraatina toimivat tänä vuonna Teatterikorkeakoulun opiskelijat dramaturgi Tua Harno, ohjaaja Akse Pettersson ja näyttelijä Ylermi Rajamaa.
Näytelmätekstin voi lähettää kilpailuun joko teatteri tai kirjailija. Teatterin on kuitenkin varmistettava kirjailijan halukkuus osallistua kilpailuun ennen tekstin lähettämistä. Ehdolle asetettava teos tulee toimittaa Suomen Näytelmäkirjailijaliittoon joko paperimuodossa (irto A4) tai digitaalisesti (rtf, doc tai pdf). Mukaan tulee liittää tiedot kirjailijasta, teatterista ja ensi-illan ajankohdasta. Näytelmien vastaanottamisessa on kolme eräpäivää:
1) 1.12.2009–31.5.2010 kantaesitettyjen teosten tulee olla toimitettuna viimeistään 11.6.2010
2) 1.6.–31.10.2010 kantaesitettyjen teosten tulee olla toimitettuna viimeistään 12.11.2010
3) 1.11.–30.11.2010 kantaesitettyjen teosten tulee olla toimitettuna viimeistään 1.12.2010
Teoksia otetaan vastaan sähköpostitse osoitteessa lea-palkinto@sunklo.fi. Postitse näytelmiä voi lähettää osoitteeseen:
Lea-palkinto
Suomen Näytelmäkirjailijaliitto
Meritullinkatu 33 G
00170 Helsinki
Lataa tiedote: Vuoden 2010 Lea-kilpailukutsu (pdf)
Vuoden 2009 Lea-palkinto
Vuoden 2009 Lea-palkinto myönnettiin Kati Kaartiselle teoksesta Aina. Lea-palkintoraati perusteli valintaansa seuraavasti:
"Aina erottui tänä vuonna edukseen avoimuudellaan ja rivien väleillään. Se on vuoden Lea-ehdokkaista ohjattavin, kirjailijan jäljiltä vähiten sidottu, ja siten vähiten tietynlaiseen tulkintaan pakottava. Näytelmästä saa varmasti hyvin erinäköisiä esityksiä, siinä missä muiden tekstien tulkinnat muistuttavat toisiaan enemmän.
"Ainan etu on myös fantasia, selittämättömyys ja satumaisuus. Se on samalla kauneudessaan ja lyyrisyydessään hauska ja kipeä, aihe hyytävän surullinen, mutta silti sellainen, jonka elämä ja arjen suuri rakkaus kuitenkin selvittävät."
Vuoden 2009 Lea-raatina toimivat teatterinjohtaja Jussi Helminen, dramaturgi Pekka Sonck ja tiedottaja Anneli Kurki. Vuoden 2009 Lea-palkinnon rahallinen arvo on 5 000 euroa.
Voittaja palkittiin sunnuntaina 7. helmikuuta 2010 järjestetyssä näyttämötaiteen Thalia-gaalassa, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Gaalan takana ovat Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä teatteri-, tanssi- ja sirkusalan muiden järjestöjen kanssa.
Lea-palkinnon voittajat
2009 - Kati Kaartinen - Aina
2008 - Laura Ruohonen - Sotaturistit
2006 - Reko Lundán - tuotanto
2003 - Pirkko Saisio - Tunnottomuus
2001 - Sirkku Peltola - Mummun saappassa soi fox
1998 - Anne Koski - Suuri toivelaulukirja
1996 - Esko Salervo - Keltainen veturi, Taivaansininen tila ja Valkoinen ikoni
1995 - Jouko Turkka ja Juha Turkka - Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa
1994 - Pirkko Saisio - Voiton päivä
1993 - Jussi Kylätasku - Keisari ja poika
1991 - Juha Siltanen - Foxtrot
1990 - Johanna Enckell - tuotanto
1989 - Jussi Kylätasku - Haapoja
1988 - Bengt Ahlfors ja Johan Bargum - Finns det tigrar i Kongo?
1987 - Jussi Parviainen - Akka
1986 - Pirkko Saisio - Hävinneiden legenda
1985 - Ilpo Tuomarila - Yössä Gehennan